Viimeksi ollaankin vierailtu Lohjalla jouluna, joten siitäkin on aikaa kulunut. Oli niin mahtavat ilmat koko vapun tienoon ja viikonlopun, että olimme suurimman osan ajasta ulkona. Linon piti talon koiraisäntänä vähän rökittää Remua ja kertoa sille paikkansa laumassa. Ronja taitaa silti olla se pomo vanhimman oikeudella. Perjantai-iltana kierrettiin Herrdahlin lenkki joka on n.5 km. Osa matkasta tarvotaan hihnoissa, kun mennään tietä pitkin, mutta heti kun käännytään pienemmälle tielle joka johtaa suoraan metsään ja taas takaisin pikkutielle, niin koirat irti ja hurja juokseminen alkaa. Loppupätkä ohitetaan hevostalli ja se olikin Remulle uusi kokemus, kun hepat katselivat tienvieressä. Pitihän sitä vähän haukkua ja murrata.

Lauantaina päästettiin koirat aamulla klo 9 ulos ja sisään ne pääsivät vasta klo 22 takaisin. Koko porukka sitten nukkuikin loppuillan ja yön tosi rauhassa. Saivat taas herkkumurkinaa, kun Linoa barffataan, niin pääsivät osingolle ja saivat maistella broilerin siipiä ja herkkumössöjä, mitä Nina syöttää Linolle.. Onneksi nappulat kuitenkin kelpasivat sitten kun taas päästiin kotiin.. ;) Lauantaina Nina ja Maiju kävivät uittamassa koirat vähän matkan päässä olevalla lammella ja takaisin tuli pirteinä kolme märkää ja hiekkaista koiraa kun piti tietysti uimisen jälkeen pyöriä vähän hiekassa..

Alla kuvia viikonlopulta.. Kaikki kuvat c Katja Salminen

1543566.jpg

Ronja kerjuulla  terassilla..

1543567.jpg

Mä olen kuullut että kun tarpeeksi kauan istuu, niin ikkuna voi aueta..

1543563.jpg

Nonniin, mitä mä sanoin, hei kaveeeeeriit tulkaa tekin..

1543562.jpg

Mä ottasin hodarin tuplanakeilla.. (kuvassa Lino; Concurrido Lino)

1543565.jpg

Äippä sano että täältä saa herkkuja, saiskos jotain.. Pliide..

1543576.jpg

Sunnuntaina olikin vuorossa jokaisen kynsien leikkuu.. Ekana Ronja ja muut tietty härkkimässä, raukat ei vaan tienneet, että  heillä oli sama edessä.. :)

1543578.jpg

Eiih, mä en voi kattoo, tää on kamalaa.. Anna jo niitä lihapullia, mitä sulla on jemmassa..

1543580.jpg

Joko voit lopettaa, älä leikkaa mun koko tassua.. Apuua!

1543583.jpg

Sitten Remun vuoro,eikä ilmeet olleet sen iloisempia..

1543584.jpg

tassu

1543585.jpg

Linosta ei tullut napsittua kynsikuvia, mutta tässä herra muuten vaan poseeraa.. Suloinen..